Hei kaikki lukijat!

 

Lähdin tänään Saksaan vaihtoon kahdeksi viikoksi. Paikka on Neckargemünd, pieni kaupunki Etelä-Saksassa lähellä Heidelbergia. Työskentelen koulun kirjastossa, työni alkaa huomenna.

 

Matka alkoi aamulennolla Oulun lentoasemalta. Kone lähti kello 6.00 ja herätys oli sen mukaisesti aikainen, mutta ei se tunnelmaa haitannut. Esteettömyys toteutui lennolla hyvin.

 

Frankfurtin lentoasemalta meidät haki Siegfrid, koulun työntekijä ja ajelimme reilun tunnin verran etelään päin kauniita maisemia ja osin luomien läpi. :) Automatkalla saimme myös paljon tietoa Heidelbergista ja Neckargemündistä.

 

Koulussa esteettömyys on otettu erinomaisesti huomioon. Minulle annettiin käyttööni suihkupyörätuoli sekä tarvikkeita, jotka olin itse tuonut mukanani. Näin myös ensimmäistä kertaa elämässäni paloturvallisuussyistä liikuntarajoitteisille rakennetun liukumäen, jota voi käyttää poistumistienä hätätilanteessä.

 

Koulu on pääsiäisloman johdosta vielä tyhjillään, mutta opiskelijoita on jo saapunut tätä kirjoittaessa. Yövymme koulun asuntolassa avustajani kanssa, ja huomenna starttaan kohti ensimmäistä työpäivääni.

IMG_0328.jpgIMG_0331.jpgIMG_0333.jpgIMG_0338.jpg