Muutin pari päivää sitten pois palvelutalosta. Tästä eteenpäin henkilökohtainen avustukseni tulee vain työnantajamalllilla (tästä lisää myöhemmin), ja olen siihen oikein tyytyväinen. 

Muuttaminen on kaikille vaivalloista ja hankalaa, mutta vammaisen on otettava huomioon vielä muutama seikka lisää. Juuri minulle sopivan asunnon löytäminen vapailta markkinoilta osoittautui vaikeaksi - aina jokin tarvittava asia puuttui ja asuntoon tarvittavien muutostöiden määrä olisi kasvanut liian isoksi. Lopulta asunto löytyi pihan toiselta puolelta, TA-yhtymän kautta. Asunto oli jo valmiiksi suunniteltu esteettömäksi pyörätuolia käyttävälle.

Pakkaaminen ja itse muutto sujuivat hyvin avustajan ja perheen avustuksella. Muuttoa varten hain ja sain hieman lisää avustajatunteja, joten kaikki tuli kunnialla hoidettua. 

Asunnon muutostyöt ovat pakollinen tukitoimi, jonka vammainen välttämättä tarvitsee selviytyäkseen kotona. Minulle myönnettiin samojen muutostöiden siirto, kuin mitkä olin saanut jo edelliseen asuntoon: parvekkeen oveen lisättiin kaide, keittiön hanan varsi vaihdettiin pidemmäksi, oveen asennettiin ovimoottori, sähköinen ovisilmä ja postikassi. Ovimoottori toimii kaukosäätimellä, koska en itse saisi asunnon ovea muuten auki. 

IMG_0394.jpgIMG_0395.jpgIMG_0396.jpgIMG_0397.jpgIMG_0398.jpg